Ollaanko enkeleitä toisillemme?
Siipiesi suojaan saanko painaa pään?
Jos oomme enkeleitä toisillemme
Saamme rakkautemme kestämään
MUSIIKKIKOMEDIA JOPE – MATKIVA KULKURI 25.6-9.8.2025
Näytelmä ei yritä tarjoilla yllätyksiä. Sen ei tarvitsekaan. Tämä on sujuvaa kesäteatteria, sellaista, mitä valtaosa Sappeeseen matkustavasta yleisöstä mitä todennäköisimmin toivookin. Ruonansuun elämän pääpiirteet kerrotaan, tärkeimmät laulut (Enkeleitä toisillemme, Pieni Hiace, Työnnä kännykkä hanuriin) lauletaan.
★★★ – Aamulehti
Muun muassa Jopen siskon Ulla Ruonansuun sekä aviopuoliso Mari Ruonansuun hahmoja tulkitseva näyttelijä Marika Heiskanen tekee vahvan suorituksen. Ei ole liikaa sanottu, jos toteaa, että Heiskasen työskentely tukee vahvasti muita ryhmän näyttelijöitä. Jope Ruonansuun herkempään tuotantoon lukeutuvien musiikkikappaleiden kautta etenevä näytelmä on myös aidosti hauska, vaikka Ruonansuun hahmo on piirteiltään ujo, arka ja paikoin surullinenkin.
– Sydän-Hämeen lehti
Musiikkikomedia Jope – Matkiva kulkuri on viihdyttävää ja ajatuksiakin herättävää kesäteatteria.
Mika Räinän käsikirjoitus antaa katsojille uskottavan ja luontevan kuvan Jope Ruonansuun elämästä ja tuo siihen sopivasti uusia, tuntemattompia puolia.
– Tamperelainen
Jope – Matkiva kulkuri-näytelmä on sujuvasti kirjoitettu, lämminhenkinen, hauska ja päähenkilönsä tarinan onnistuneesti kertova esitys.
Siinä näkyy hienosti se, että käsikirjoittaja-ohjaaja Räinä on tehnyt lavalle tarinan ystävästään.
– Teatterinna
Jope Ruonansuun elämästä musiikkinäytelmä Sappeen kesäteatterissa Pälkäneellä. Esityksen päätähtenä nähdään Mikko Penttilä.
Jope – Matkiva Kulkuri on samaan aikaa hersyvä musiikkikomedia ja koskettava, hyvän mielen musiikkiteatterinäytelmä kansan rakastamasta kansantaiteilijasta. Se kertoo Ruonansuun matkan kemiläisestä seitsenlapsisen työläisperheen vesasta palkituksi kansannaurattajaksi ylä- ja alamäkineen. Näytelmää rytmittävät Ruonansuun ikimuistoisimmat kappaleet huumorimusiikista herkempiin lauluihin, kuten Pieni Hiace, Enkeleitä toisillemme, Isä, Työnnä kännykkä hanuriin ja Kesäyön enkeli.
– On suuri kunnia päästä tekemään Ruonansuun rooli. Jope on lapsuuteni sankari ja ensimmäinen haaveammattini olikin imitaattori, juuri Jopen takia. Olin aikoinaan Kemissä tekemässä kesäteatteria ja aina, kun tuli ilmi, että olen näyttelijä, halusivat kemiläiset kertoa oman Jope-muistonsa. Hän oli tärkeä mies ihmisille ja onkin upeaa päästä kertomaan tämän kansanviihdyttäjän ja taiteilijan tarina, toteaa Mikko Penttilä.
Näytelmän käsikirjoittajana ja ohjaajana toimii Jopet Showssakin näyttelijänä ja käsikirjoittajana toiminut Mika Räinä. Rooleissa nähdään Penttilän lisäksi useista TV-sarjoista ja näytelmistä tutut Marika Heiskanen, Tuukka Huttunen, Karlo Haapiainen, Aleksi Seppänen, Kerttu Nieminen ja Anniina Koivuniemi. Koreografian on suunnitellut Mikko Ahti ja kapellimestarina toimii Antti Paavilainen.
– Olemme innoissamme Sappeen kesäteatterin ensi kesän Jope-musiikkikomediasta ja olen varma, että siitä tulee menestys, jota esitetään täysille katsomoille, kertoo Sappee Resortin toimitusjohtaja Jouko Poukkanen.
Jope-musiikkikomedian tuottaa Polartuotanto Oy, jonka kanssa Sappee Resort on juuri tehnyt kolmen vuoden sopimuksen Sappeen kesäteatterin tulevista tuotannoista. – Yhteistyömme Polartuotannon kanssa takaa laadukkaan ja ammattimaisen kesäteatterituotannon Sappeella myös tulevina vuosina, Poukkanen jatkaa.
Näytösaikataulu 2025
Lauantai 12.07 14:00
Keskiviikko 16.07 14:00
Torstai 17.07 18:00
Lauantai 19.07 14:00
Sunnuntai 20.07 14:00
Tiistai 22.07 18:00
Keskiviikko 23.07 14:00
Torstai 24.07 18:00
Lauantai 26.07 14:00
Tiistai 29.07 18:00
Keskiviikko 30.07 14:00
Torstai 31.07 18:00
Lauantai 02.08 14:00
Tiistai 05.08 18:00
Keskiviikko 06.08 18:00
Torstai 07.08 18:00
Lauantai 09.08 14:00
Esityksen kesto n. 2h 15min sisältäen väliajan.

Lippujen hinnat 2025
42,00 € peruslippu
38,00€ ryhmät yli 20 henk.
Ryhmämyynti:
kesateatteri@polartuotanto.fi
Puh 0500 761 879 ma-pe klo 10.00 – 15.00
Yli 30 henkilön ryhmän linja-auton kuljettajalle ja ryhmänjohtajalle lippu veloituksetta.
HUOM! Sappeen verkkokaupan myynti päättyy kahta päivää ennen näytöstä.
Lippuja saa näytöksen alkuun saakka Lippu.fi tai suoraan teatterin lipunmyynnistä.
TEATTERIN LIPUNMYYNTI
Teatterin oma lipunmyynti palvelee esityspäivinä, 1,5h ennen esitystä teatterilla.
Huom.! Lipunmyynnissä otetaan vastaan vain korttimaksuja.
Osta liput verkkokaupasta

Väliaikatarjoilut
Tilaa väliaikatarjoilut ennakkoon!
Voit tutustua väliaikatarjoiluihin ja täyttää varauspyynnön väliaikatarjoiluihin täältä:
Sappeen väliaikatarjoilut
Tiedustelut ja varaukset:
Sappeen rinneravintolat oy
varaukset:
Sappeen myyntipalvelu:
puh 0207 559970 tai sappee@sappee.fi

Majoituspaketit
Chalet yksiö kahdelle 92,00 € / hlö
Chalet kaksio neljälle 71,50 € / hlö
Mökki neljälle alk. 66,50 € / hlö
Hinta sisältää majoituksen 1 vrk sekä teatterilipun.
Pakettihintaan lisätään toimitusmaksu 22€ myyntipalvelusssa ja 16€ verkosta ostettaessa.
Myynti ja varaukset:
Sappeen verkkokauppa
tai
Sappeen myyntipalvelu:
Puh 0207 559970 tai sappee@sappee.fi