Sosiaalinen vastuu sisältää sekä organisaation henkilöstöön liittyvät asiat, mutta laajemmin myös vaikutukset yhteiskuntaan. Sosiaaliseen vastuuseen kuuluvat myös muut välilliset vaikutukset eri ihmisryhmiin muissa maissa. Tärkeä näkökohta on myös organisaation tuotteiden turvallisuus.
Henkilöstö
Sappeella työskentelee vilkkaimman sesongin aikana noin 100 henkilöä, kun otetaan huomioon keskuksen kaikki toiminnot. Työntekijöitä kohdellaan yhdenvertaisuus periaatteiden mukaisesti. Työntekijät valitaan eri keskuksen tehtäviin henkilön ja työn sopivuuden mukaan. Merkitsevää ei ole henkilön ikä, sukupuoli, uskonnollinen tausta, seksuaalinen suuntautuminen tai kansallisuus vaan merkitsevää on, että henkilö on sopiva tekemään annettua työtehtävää. Sappeella työskentelee myös erittäin nuoria henkilöitä, joista osalle Sappee voi olla ensimmäinen työpaikka. Sappeella työskentelee myös henkilöitä, jotka ovat jo jääneet eläkkeelle omista ammateistaan. Sappeella nähdään rikkautena eri ikäisten työntekijöiden kirjo.
Sappee noudattaa oman toimialansa työehtosopimuksia sekä työlakia. Samaa työtä tekevillä on sama palkkaus, oli henkilön sukupuoli, ikä tai kansallisuus mikä tahansa. Kaikilla työntekijöillä on sama vakuutusturva sekä työterveysoikeus.
Henkilökunnan perehdyttämiseen on tehty kattava prosessi ja prosessia kehitetään jatkuvasti. Kattava perehdytys on turvallisen sekä asiakasystävällisen työskentelyn perusta. Työturvallisuus on kaiken toiminnan keskiössä aina. Uuden työntekijän työskentely alkaa aina perehdytyksellä. Perehdytyksen aikana työntekijälle opetetaan turvalliset työtavat työtehtävässä. Sappeella on käytössä määritelty prosessi tilanteen arvioimiseksi ja mahdollisten tarvittavien toimenpiteiden tekemiseksi, mikäli työntekijä kokee, että työn tekeminen ei ole turvallista. Työtapaturmat ja läheltä-piti-tilanteet raportoidaan aina.
Keskuksessa on nollatoleranssi työpaikkakiusaamisen sekä -häirinnän suhteen. Perehdytyksessä käydään läpi, miten toimia mahdollisessa kiusaamis- tai häirintätapauksessa.
Sappee tekee yhteistyötä paikallisen Aitoon koulutuskeskuksen kanssa, joka on erityisoppilaitos. Koulutuskeskuksessa opiskelee mm. eritysopiskelijoita kiinteistönhoitajiksi. Sappee tarjoaa opiskelijoille työssäoppimispaikkoja.
Sappee tarjoaa mahdollisuuksien mukaan peruskoulun työssäoppimispaikkoja sekä muille opiskelijoille harjoittelu- ja oppisopimuspaikkoja.
Asiakkaat
Sappeen matkailukeskuksen alueella kertyy vuositasolla noin 250 000 vierailua. On tärkeää, että tarjotut palvelut ovat turvallisia ja tuottavat palveluiden käyttäjille mielihyvää. Sappeen kaikki palvelut ja palveluissa käytettävä laitteet on tarkistettu viranomaisten toimesta määräajoin, jolla taataan palvelun turvallisuus. Sappeen tarjoamiin palveluihin liittyvät vaaratekijät sekä niiden varautumiseen ja hallintaan liittyvät toimenpiteet on kattavasti kartoitettu ja kuvattu kuluttajaturvallisuuslain vaatimusten mukaisesti. Turvallisuuskäytäntöjä päivitetään myös jatkuvasti. Lisäksi Sappee on sitoutunut noudattamaan Hiihtokeskus Yhdistyksen (SHKY) rinnesääntöjä ja Sappeen edustaja on mukana toimialan kehittämisryhmissä, joissa kehitetään mm. palveluiden turvallisuutta yhteistyössä valvovien viranomaisten kanssa.
Sappeen toiminta perustuu asiakaslähtöisyyteen ja palveluista kerätään palautetta säännöllisesti. Palveluita kehitetään asiakkaita kuunnellen.
Sappee tarvitsee toimintaansa asiakkaiden yhteistietoja mm. verkkokaupassa asioimiseen, vuokraustoimintaan sekä kausikorttien yksilöimiseen. Sappee toimii voimassa olevien tietosuojalakien mukaisesti (GDPR). Kaikki asiakastiedot ovat vain niiden henkilöiden saavutettavissa, joilla on työnsä vuoksi tarve käyttää asiakastietoja. Tietojen keräämisestä kerrotaan aina keräyksen yhteydessä erillisellä rekisteriselosteella. Tiedot ovat sähköisessä muodossa ja turvattu salasanalla.
Kaikkia asiakkaita kohdellaan saman arvoisesti, pyrkimyksenä on antaa samanlaiset mahdollisuudet harrastaa sekä kokeilla palveluita. Liikuntaesteisille on tarjolla mahdollisuus kelkalla laskemiseen. Henkilöille, jotka tarvitsevat avustusta, annamme avustajalipun veloituksetta. Kaikille on pyrittävä antamaan samanlaiset mahdollisuudet palveluiden käyttämiseen.
Yhteiskunnallinen vastuu
Sappee ostaa tuotteita ja palveluita vuositasolla merkittävillä summilla. Noudatamme tilaajavastuulakia ja huomioimme palveluiden ostoissa, että palveluita myyvä yritys on tilaajavastuun piirissä.
Sappee suosii hankinnoissaan tuotevalmistajia ja palveluntarjoajia, joilla on huomioitu toiminnassaan vastuullisuus sekä dokumentoitu se esim. vastuullisuusraportin muodossa tai sertifikaatein. Vuodesta 2026 eteenpäin Sappee vaatii, että sen pääyhteistyökumppaneilla on vastuullisuusraportti laadittu.
Sappee on onnistunut kehittämään palveluitaan niin, että yritys voi työllistää työntekijöitä ympärivuotisesti. Tämä tuottaa verotuloja valtiolle sekä työntekijöiden asuinkunnille. Sappeen (Deltarec oy) verojalanjälki 31.5.2025 päättyneellä tilikaudella oli noin 600 000 euroa vuodessa.
Sappee tuottaa liikunnallisia- sekä vapaa-ajanpalveluita. Palvelut ylläpitävät palvelua käyttävien fyysistä kuntoa sekä tuottavat mielihyvää.
Matkailu lisää alueellisesti työpaikkoja sekä tuottoja. Sappeen positiivinen vaikutus ei kohdistu pelkästään omaan toimintaan vaan vaikutus on positiivinen Sydän-Hämeen alueelle.
Keskus tukee paikallista Sappee-Ohvenon kyläyhdistystä. Yhdistys on tuen voimin kunnostanut mm. kirkkovene talasta sekä Sappeen kylän entistä kyläkoulu. Yhdistyksen silmäterä on kirkkovene Ulla, joka on veistetty vuonna 1902. Yhdistys pitää yllä tärkeää suomalaista kulttuuriperintöä.
Sappee haluaa tukea koululaisten virkistys- ja ulkoilupäiviä. Sappee tarjoaa kakkosluokkalaisille veloituksetta hissilipun sekä välineet ja rajoitetulle henkilömäärälle myös hiihtokoulun, kun kakkosluokkalaiset tulevat muun koulunsa mukana viettämään ulkoilupäivää. Lisäksi Sappee on talvikausina 2024/2025 ja 2025/2026 toteuttanut Sappee Stipendi -ohjelman, jossa yhteensä kuudelle koko koululle, urheiluseuralle tai nuorten liikuntaa tukevalle järjestölle on tarjottu ilmaiset hissiliput päiväksi.
Vastuullisella tekemisellä ja siitä viestimällä Sappee toimii esimerkillisesti, joka kannustaa myös muita toimijoita sekä Sappeen asiakkaita toimimaan vastuullisesti. Tämä edistää vastuullista elämäntapaa.
Jäsen- ja yhdistystoiminta
Sappee (Deltarec Oy) seuraavien yhdistysten jäsen. Jäsenenä Sappee sitoutuu noudattamaan yhdistysten sääntöjä sekä edistämään toimialaa yhdistysten arvojen mukaisesti.
Suomen Lumilautaliiton tukijäsen. Suomen Lumilautaliiton (FSA) tehtävänä on edistää maamme lumilautailua. FSA:n tavoitteena on terve ja elinvoimainen lumilautailukulttuuri, joka sisältää vahvan harrastus- ja laajan kilpailutoiminnan nuorten ja aikuisten parissa. FSA toimii suomalaisten lumilautailijoiden ja seurojen kattojärjestönä ja vastaa lumilautailun maajoukkuetoiminnasta.
Suomen hiihtokeskusyhdistyksen jäsen. Yhdistyksen tehtävänä on toimia jäsentensä välisenä toiminnallisena yhdyssiteenä. Kehittää osaltaan jäsenkeskusten ja -koulujen liiketoimintaympäristöä ja -mahdollisuuksia. Kehittää laskettelu- ja muiden alamäkiharrastusten toimintaedellytyksiä yhdistyksen toiminta-alueella.
Matkailu ja ravintolapalvelut MaRa Ry:n jäsen. Liiton tarkoituksena on majoitus-, ravitsemis- ja matkailuelinkeinon harjoittajien järjestönä valvoa jäsenyritysten yleisiä ja yhteisiä talous- ja elinkeinopoliittisia etuja, valvoa jäsentensä yhteisiä etuja työnantajaliittona työsuhteita koskevissa asioissa, edistää alan yleistä kannattavuutta, kilpailukykyä ja muita toimintaedellytyksiä, edistää alan kulttuuria sekä edistää jäsentensä välistä yhteistoimintaa.
Tampereen kauppakamarin jäsen. Tampereen kauppakamari on Pirkanmaalla toimiva elinkeinoelämän edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Kauppakamari edistää Pirkanmaalla elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä, kuten mm. yrittäjyyttä ja kansainvälistymistä. Kauppakamari valvoo elinkeinoelämän etuja olemalla tiiviissä yhteistyössä viranomaisten kanssa ja järjestää mm. verkostoitumistapahtumia ja koulutuksia sekä tarjoaa muita liiketoimintaan liittyviä palveluita
Suomen seikkailupuisto Ry:n perustajajäsen. Yhdistyksen tavoitteena on toimia jäsentensä välisenä toiminnallisena yhdyssiteenä. Kehittää osaltaan jäsenpuistojen liiketoimintaympäristöä ja -mahdollisuuksia. Kehittää seikkailupuistojen toimintaedellytyksiä yhdistyksen toiminta-alueella. Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys: ohjaa ja tukee jäsentensä toimintaa, järjestää erilaisia koulutus- ja tiedotustilaisuuksia sekä kokouksia, järjestää yhteisiä kilpailu-, juhla-, esitelmä-, ja huvitilaisuuksia, kiinnittää päättäjien ja yleisön huomiota seikkailupuistojen toiminnan kehittämiseen tekemällä esityksiä ja aloitteita sekä antamalla lausuntoja, pyrkii seikkailupuistojen turvallisuuden kasvattamiseen.
Suomen Yrittäjät Ry:n jäsen. Suomen yrittäjien tehtävän on auttaa yrittäjiä liiketoimintaan liittyvissä asioissa sekä toimia yrittäjien edunvalvojana.